Englanninkielisen sanan ”Oneness” voi parhaiten kääntää suomeksi sanalla ”Ykseys”.
Tässä yhteydessä Ykseys sana viittaa ykseyteen elämän kaikilla alueilla, että elämä oikeastaan on Yksi ja että se ilmenee eri muotoina; olemme kaikki Yhtä. Oneness Yliopiston perustajalla Sri Bhagavanilla on ollut tämä ykseysnäkökulma niin kauan kuin hän voi muistaa. Se sai hänet yhdessä vaimonsa Amman kanssa perustamaan Oneness Yliopiston.
Hänestä ihmiskunnan ongelmiin on olemassa vain yksi syy: erillisyyden kokemus, tunne erillisestä minästä, alku ”minän” ja ”tuon toisen” välille.
Tietämyksemme mukaan nykyihmisellä ei ole olemassa oikeastaan muun laatuisia suhteita. Tunnemme itsemme erillisiksi kaikesta ulkopuolellamme olevasta ja myös itsestämme. Tämä on pohjana ongelmille kotona ja ihmisten välisissä suhteissa. Tämä aiheuttaa ongelmia myös maiden välillä, on alkuna uskonnollisille ristiriidoille tai muille ongelmille; erillisyyden tunne tai tunne ”minä” ja ”tuo toinen”.
Mikä tahansa maailmankatsomus meillä on ja mitä tahansa ominaisuuksia kehitämme, olemme ristiriidassa niin kauan kuin olemme tällä tapaa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa.
Emme voi saavuttaa paljoa järjestelmää muuttamalla, koska järjestelmä ei aiheuta näitä ongelmia. Muuttamalla ja parantamalla järjestelmää, uskonnollista, poliittista tai sosiaalisia olosuhteita parantaa ehkä asioita tai sitten ei. Järjestelmän kanssa työskenteleminen on sama kuin työskennellä oireiden ei sairauden kanssa.
Todellinen syy, perussyy, on erillisyyden tunne, erillinen minä, joka kokee itsensä erilliseksi muista ihmisistä, muista maista, luonnosta ja kaikesta luodusta. Ihmisen täytyy silloin suojella turvallisuuttaan, vaikka se tapahtuisi toisten kustannuksella, koska minän luonne on sellainen. Jos tätä ongelmaa ei hoideta, on mahdotonta odottaa täysin uudenlaista maailmaa.
Onenessilla/Ykseydellä on tarkoitus hoitaa tämä ongelma. Tämä on Deekshan/Oneness Blessingin/ Ykseyden Siunauksen tarkoitus ja se vaikuttaa suoraan aivoihin. Kun yliaktiivisten päälaen lohkojen toimintaa alennetaan, erillisyyden tunne alkaa vähitellen hävitä. Alat tuntea enemmän ja enemmän ykseyttä itseesi. Olet enemmän ja enemmän yksi, ensin oman sisäisen osasi kanssa, sitten perheesi ja läheistesi ja lopulta Kaikkeuden kanssa. Lopulta koet ykseyden sen Kaiken kanssa, mitä on olemassa, sen elämänvoiman kanssa, joka läpäisee Maailmankaikkeuden. Sinusta tulee yhtä Jumalallisen kanssa.
Oneness on perustettu auttamaan ihmisiä palaamaan tähän luonnolliseen ykseyden kokemiseen elämässään. Menemme siinä ongelman ytimeen. Missä tahansa järjestelmässä elämme, saavutamme silloin rauhan.
Tervetuloa Oneness/Ykseyteen!
Tervetuloa
Oneness Suomi -palveluun
19.5 – 25.5.2013
“Herännyt ei ole kiinni missään/kenessäkään.
Ei herännyt on välinpitämätön.”
VECKANS LÄRA
"Den Uppvaknade är inte fäst vid någon/något.
Den ouppvaknade är likgiltig."
Klikkaa tätä lukeaksesi aikasempien viikkojen opit.
Tidigare veckans läror. Läs på svenska här.
23. toukokuu 2013 kello 18:00 - 19:30 – Minergian tilat, Seinäjoki
25. toukokuu 2013 kello 10:00 - 11:00 – Espoo
27. toukokuu 2013 kello 19:15 - 20:15 – Ritarihuone Minna Ritari
1. kesäkuu 2013 09:00 - 2. kesäkuu 2013 18:00 – Oulu
1. kesäkuu 2013 kello 18:00 - 19:00 – Oulu
2. kesäkuu 2013 kello 18:00 - 19:30 – Hoitohuone Auroora
UUTUUS - HERÄÄMISIÄ YKSEYTEEN- KIRJA
Ohjaajamme Meri Lähteenoksan kirjoittama kirja (170 sivua) Heräämisiä Ykseyteen kirja julkaistiin 9.2.2013. Voit tilata kirjan heraamisiaykseyteen@gmail.com . Hinta 24€ + postikulut.
Kurkista sisällysluetteloa klikkaamalla tätä.
KIRJA ANETTESTA
Kirjan esittely
Sydämen syvyyksistä- tie korkeampaan tietoisuuteen
Hinta 25 euroa
Anetten CD:t
>Invocation 20 Euroa
Moola Mantra 20 euroa
Tilaukset
Lootus-kirja Oy, Vaasa
Puh. 050-3137 046
lootuskirja@kolumbus.fi
© 2013 Created by Ylläpitäjä.
Toiminnon tarjoaa
